3 viikkoa kokeeseen

Ekat treenit viikon tauon jälkeen. Jee jee jee, hirveellä innolla treeneihin. Välillä sujui oikein hyvin, olin paikoitellen jopa tyytyväinen tekemiseeni ja siihen, miten sain kontrolloitua hyökkääjää. Mutta sitten välillä taas vaihdettiin tekniikkaa ja paria ja v***u mitä räpellystä oma tekeminen oli.

Se tässä kaikista pahinta ja turhauttavinta onkin: kun tietää miten haluaisi asioita tehdä ja välillä siinä onnistuu, mutta välillä ei sitten lainkaan. Huomaa omat virheensä, eikä silti osaa niitä korjata. Näkee ja joutuu tunnustamaan oman vajaavaisuutensa.

Tällainen fiilis: http://www.youtube.com/watch?v=M_QcRPNfUuE

Pitäisi muistaa; "No, try not! Do or do not. There is no try."

PS: Kävin myös mielessä, että jos nyt murtaisi jalkansa, se olisi kipsissä 4 viikkoa, eikä minun tarvitsisi mennä kokeeseen.

4 viikkoa kokeeseen

Ristiriitainen fiilis. Olen lähdössä kavereiden kanssa loppuviikoksi lomalle, mikä on äärimmäisen mukavaa – mutta tarkoittaa, etten pääse treenaamaan loppuviikkona.

Tunnetta on hankala selittää.

Kokeeseen haluaisi treenata koko ajan. Kuin ei tekisi kaikkeaan kokeen eteen, jos treenimäärät jäävät vain pariin treeniin viikossa (kuten viimeviikollakin kiitos töiden, koulutusten, flunssan ja viikonlopun juhlien).

Tuntuu, että jatkuva treenaaminen on ainut tapa saada edes jonkinlainen mielenrauha. Tai ehkä se on vain helpoin tapa hallita koejännitystä.

Mutta ei se niin saisi mennä. Vaikka valmistautuu kokeeseen, pitäisi pystyä säilyttämään jonkinlainen tasapaino elämässä. Toki tasapaino muuttuu ja joskus panostetaan enemmän aikidoon, joskus työhön, joskus vietetään enemmän aikaa ystävien kanssa, joskus lepuutetaan hermoja ja lomaillaan (ja joskus varmaan pitäisi panostaa parisuhteeseen, jos sellaisen haluaisi toimivan). Tietenkin pitää tehdä myös uhrauksia, jos jollain elämänalueella haluaa eteenpäin, mutta silloinkaan ei saa laiminlyödä kaikkea muuta elämässään. Yin & Yang.

Eli ehkä se mielenrauhani säilyy sittenkin paremmin, jos teen jotain muutakin kuin treenaan seuraavan kuukauden aikana. Passi ja hammasharja siis laukkuun ja treenipuvut pesuun ja odottamaan ensiviikkoa!

5 viikkoa kokeeseen

Tänään se fiilis tuli, jotakuinkin kello 19.52 keskiviikkoiltana teetä juodessa: Olen valmis.

Vyökokeeseen on runsaat 5 viikkoa, mutta enää ei tunnu siltä, että se tulisi liian aikaisin. Sen sijaan toivon, että koe olisi mahdollisimman pian, sillä vaikka se olisi huomenna, olen valmis.

Tässä vaiheessa ei enää opetella mitään uutta. Oikeastaan jo kahdessa aiemmassa mustanvyönkokeessa on pitänyt osata kaikki mahdolliset ja mahdottomat aikidon vartalotekniikat kaikista mahdollisista ja mahdottomista hyökkäysmuodoista. Nyt ne pitää vain osata paremmin.

Toki kokeessa on vähän uusia juttuja (tietyt asetekniikoiden variaatiot, tekniikoita miekkaa tai keppiä vastaan sekä vastatekniikoita, vapaatekniikka 4 hyökkääjää vastaan), mutta ne ovat silti vain pieni lisä siihen, mitä tässä on jo vuosia treenattu. Pohjatyö pitää olla jo tehtynä.

Ei se silti tarkoita, että viimeiset 5 viikkoa olisin kuin kuuluisa Ellun kana. Nyt haetaan oikeaa fiilistä ja varmuutta. Hiotaan omaa tekemistä. Pysytään terveenä, kunnossa ja ennen kaikkea pidetään pää kasassa, vaikka koepäivä lähenee.

Se, että sanon olevani valmis, ei tarkoita että tekniikkani olisi täydellistä – se on kaukana siitä! Koko ajan tuntuu turhauttavalta, kun huomaa omat virheensä. Mutta ei tässä täydellisyydestä olekaan kyse.

Olin nimittäin väärässä, kun viime päivityksessä kirjoitin ”kaikkeen ei kuitenkaan voi varautua.” Jos yrittää varautua kaikkiin mahdollisiin vaihtoehtoihin, jotain varmasti unohtuu. Mutta jos tietää, että mitä tahansa voi tulla vastaan ja on varautunut siihen, niin eikö silloin ole varautunut ei kaikkeen? Se saattaa kuulostaa pieneltä erolta, mutta minulle se oli ratkaiseva ajatus – en voi varautua kaikkeen, mutta voin varautua siihen, että kokeessa tapahtuu mitä tahansa ja olla valmis siihen.

Tiedän, että fiilikset tulevat heittelehtimään vielä monta kertaa, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että olen valmis kumartamaan pareilleni ja näyttämään mitä osaan.