Kaikkivoipaisuuskuvitelmaa

Olen ennenkin tunnustanut pyrkiväni siihen, että osaisin ja pystyisin ihan mihin tahansa. Jotta voisin edes itse vakuuttua siitä, etteivät kaikkivoipaisuuskuvitelmani ole vain kuvitelmaa, pitää minun aina silloin tällöin todistaa se itselleni. Välillä on siis kokeiltava omia äärirajojaan, omaa osaamistaan, omia kykyjään.

Ennakkoluulottomasti ja rohkeasti tartuinkin tänään haasteeseen, jonka tiedän oleva kaukana oman vahvuusalueeni ulkopuolella: leivon täytekakun.

Jos siinä onnistun, olen taas monta kuukautta vakuuttunut siitä, että pystyn ihan mihin tahansa.

Edellisestä kakusta on aika tarkkaan vuosi. (Silloin taisin polttaa ensimmäisen kakkupohjan, minkä jälkeen marssin kauppaan ostamaan valmispohjan.) Tänään kuitenkin yllätin itseni ja aloitin leipomisen ostamalla sähkövatkaimen, jollaista en olekaan kahdeksaan vuoteen omistanut.

Mitä ikinä tässä käykään, lisään huomiseen mennessä valokuvan.

--
klo 22.23
Olen erittäin hyvä ellen täydellinen.. erittäin hyvä, täydellinen...

Siivoamisajatuksia

Olen aiemminkin kirjoittanut vanhasta talosta maalla (Kummitustalosta), jossa isoisoäitini (kyllä: äidin, isän äiti) on syntynyt, jossa hänen siskonsa elivät koko ikänsä vanhoina piikoina ja joka nyt on meikäläisellä mökkikäytössä. Jo muutaman vuoden ajan olen siivonnut taloa ja selvittänyt siellä eläneiden sukulaisten ja sukupolvien jäämistöä.

Välillä olen pitänyt itseäni ihan hulluna, kun siellä pölyn, hiirenpapanoiden ja kärpästenraatojen keskellä olen selvittänyt tavaroita. Uskokaa pois, olen avannut pelon sekaisin tuntein aika monta pientä kääröä tietämättä löytyykö sisältä vanhoja valokuvia, kuollut hiiri, itse kudotut villasukat, rikkinäiset alushousut, tyhjiä muovipusseja, kenttäpostia sittemmin kaatuneilta sukulaisilta, isoisoisoäitini vihkisormus (äidin, isän, äidin äidin) vai jotain ihan muuta.

Haluaisin kertoa, kuinka nöyräksi siivoaminen minut on ajoittain laittanut. Kuinka ymmärrän nyt tavaroiden arvon paljon paremmin. Kuinka tuntuu väärältä omistaa niin paljon turhia tavaroita. Kuinka ymmärrän, etten ymmärrä kuinka onnellisessa ja yltäkylläisessä asemassa olen ja elän. Kuinka tajuan, etten osaa riittävästi arvostaa tavaroiden ja hyvinvoinnin arvoa. Ja kuinka pelkään, että pian taas unohdan arvostavani liian vähän asioita ja jatkan niiden pitämistä itsestään selvinä.

Haluaisin kertoa kaiken tämän, mutta en löydä sanoja.