Merkkipäivä

On kulunut 10 vuotta siitä, kun tein yhden elämäni parhaista, radikaaleimmista ja rohkeimmista ratkaisuista.

Leikkautin hiukseni lyhyiksi.

Minulla oli pitkät vaaleanruskeat hiukset, pisimmillään alaselkään asti. Ne olivat myös vallattomat ja liukkaat, eivätkä pysyneet kiinni vaikka kuinka yritin. Marraskuussa 2003 olin Turussa aikidoleirillä (4 kuy:na, ensimmäisellä Igarashi-sensein leirillä). Kaikki muut olivat jo menneet treenisaliin, mutta minä seisoin pukukopin peilin edessä ja yritin epätoivoisesti saada hiukset riittävän tiukasti kiinni. Juuri ja juuri ehdin saliin ennen treenien alkua, mutta samalla päätin sen olevan viimeinen kerta kun taistelen tottelemattomien hiusteni kanssa.

Seuraavalla viikolla marssin kampaajalle, leikkasin hiukseni lyhyiksi ja värjäsin ne.

Itse olin varsin tyytyväinen (ja olen edelleen), mutta muiden välitön reaktio oli pikemminkin järkyttynyt kuin positiivinen: Äitini parkaisi kotiin palattuani ” Mitä oot mennyt tekemään!”.  Kun taas silloinen lukioni rehtori yritti poistaa minua koulurakennuksesta, koska ei tunnistanut minua.

Ai eikö hiusten leikkaaminen kuulosta kovin radikaalilta ja rohkealta?

Ehkä se oli vain ensimmäinen päätös, jossa uskalsin tehdä kuten itse halusin, kysymättä muiden mielipidettä, tietäen että muut olisivat eri mieltä ja yrittäisivät kieltää, jos heidän mielipidettään kysyttäisiin. Ainakin se oli ensimmäinen tietoinen ja jälkikäteen yksilöitävissä oleva päätös, jolla olen alkanut luoda omaa itseäni, ulkonäköäni, persoonaani ja elämääni siihen suuntaan, johon se on kulkenut.