Minulla on rahapussissani pieni, ryppyinen ruutupaperin pala, johon olen kirjoittanut lauseen:
”Toivottavasti en ole vain voimakkaamman ihmisen kaiku”
En muista mistä olen sen kuullut tai lukenut tai koska olen sen rahapussiini laittanut. Monta kertaa olen kaivanut sen esiin. Välillä olen tyystin unohtanut sen ja sitten taas löytänyt, lukenut ja pohtinut sitä.
Me heijastelemme muita ihmisiä. Olemme erilainen eri ihmisten seurassa. Opimme tietoisesti ja tiedostamatta asioita ja tapoja muilta. Sopeudumme. Kehitymme. Opimme. Muutumme.
Minulla on ollut ilo ja kunnia kohdata paljon hienoja, persoonallisia, älykkäitä ja voimakkaita ihmisiä. He ovat vaikuttaneet minuun. Olen oppinut heiltä paljon. Olen yrittänyt omaksua heiltä piirteitä, joita heissä ihailen ja arvostan.
Mutta monta kertaa sitä ryppyistä lappua lukiessani olen miettinyt, kuinka paljon voimme muuttua seuramme kaltaiseksi. Ja kuinka paljon seuran saa antaa vaikuttaa omaan käytökseen? Koska kadotamme itsemme ja meistä tulee vain voimakkaampien ihmisten kaikuja? Mistä tietää, mikä osa on minua ja mikä on oikeastaan pala jotakuta muuta?
Laitan paperilapun takaisin lompakkoon kaikkien kuittien ja korttien sekaan ja toivon, että löydän sen taas sellaisena hetkenä, jolloin on syytä pysähtyä miettimään asiaa. Tänään minusta kuitenkin tuntuu, etten ole vain kaiku. Olen jotain muuta. Ja hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti