Silloin tietää, että edellisestä päivityksestä on ihan liian kauan, kun kaverit alkavat soitella kysyäkseen olenko hengissä vaikka en olekaan blogiin mitään kirjoittanut pitkään aikaan. Olenhan minä. (You know me, I'll manage! )
Kuin varkain tuli vuosi täyteen valmistumisestanikin. Pakko
myöntää, etten ole vuoden aikana sen tapahtumista täysin sisäistänyt. Ja minä sentään opiskelin vain sen seitsemän
vuotta.
Näin jälkikäteen todettuna opiskeluaika oli hirvittävän helppoa ja turvallista. Sen aikana oli selkeä päämäärä saattaa opinnot jossain vaiheessa loppuun, mutta kaikki päätökset siitä, mitä isona
tulee tekemään, saattoi lykätä hamaan tulevaisuuteen eli valmistumisen
jälkeiseen aikaan. Valmistumisen jälkeinen elämä tuntui oikeastaan koko
opiskeluajan hyvin etäiseltä. Silti se oli jotain, mihin oli koko siihenastisen
aikuiselämänsä tähdännyt - joskus enemmän ja joskus vähemmän määrätietoisesti ja
tehokkaasti.
Ja sitten yhtäkkiä koitti se hetki, että valmistui. Mitäs
sen jälkeen?
Olin kai jotenkin kuvitellut, että valmistumisen myötä
saisin valaistuksen ja tietäisin mitä haluan elämässäni tehdä. Nope. En minä
vieläkään oikein tiedä mitä ja missä olen isona. Tosin 2000-luvun
pätkätyökulttuurissa elämäänsä ei kovin pitkälle tarvitse eikä voikaan suunnitella.
Kukapa sitä haluaisi tietää missä on puolen vuoden kuluttua. Helpottavaa? Ehkä. Ainakin kaikki ovet ovat edelleen auki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti