Kun ystäväni puhuivat hänestä minulle ja ehdottelivat asiaa, en uskonut heitä. Hän ei mielestäni ollut yhtään minun tyyppiäni. Mutta ennakkoluulottomasti päätin kuitenkin kokeilla, eihän minulla ollut mitään menetettävää.
Kun tutustuin häneen, olin aivan myyty. Heti ensitapaamisella hän vei jalat altani. En tiennyt, että mikään voisi tuntua niin hyvältä.
Hän ymmärtää minua ja reagoi pienimpiinkin liikkeisiini. Hänessä on haastetta ja jännitystä, jota suhteeltamme kaipaan. Vaikka hän on vakaa ja tasapainoinen, hän on kaikkea muuta kuin tylsä ja turvallinen. Hän saa minut unohtamaan kaiken muun. Enkä voi uskoa, että hänen jälkeensä kukaan muu enää kelpaisi minulle.
Äitini ei todellakaan pidä hänestä. Ja isänikin mielestä joku muu voisi olla minulle paljon sopivampi. Mutta ehkä hekin hiljalleen hyväksyvät hänet, kun ymmärtävät kuinka onnelliseksi hän minut tekee.
Tuskin maltan odottaa niitä yhteisiä matkoja, joita tulemme kokemaan!
Ja kuinka hyvältä me näytämmekin yhdessä:
